sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Muunnelmaa viime geelikynsistä

Tässä nyt pieni muunnelma viime geelikynsistä. Meinasin pistää näihin muutaman strassin, mutta päätin kuitenkin olla laittamatta. Ihan kivat näinkin. Pari päivää sitten, kun olin kaupassa eräs myyjä jopa kiinnnostui mun kynsistä ja kehui kovasti. Oli kyllä tosi kiva kuulla positiivista palautetta!
Muutamalle kaverille oli tarkoitus tehdä geelikynnet tänä viikonloppuna, mutta se jäi sitten väliin. Ongelmana tässä hommassa on sekin, että kuka jaksaa istua paikallaan niin kauan kun teen kaiken niin hitaasti? No mutta, jos kärsivällisyyttä riittää niin tervetuloa. :)


lauantai 26. tammikuuta 2013

Ostoksia, ostoksia!

Sisko halusi ostaa mulle myöhäisen syntymäpäivälahjan,
 joten päädyttiin nettishoppailuun. 

Postiluukkuun seuraavana päivänä tipahti:
Hedelmäfimoja ja timanttistrasseja
Kynsiteippi
Harjoittelusormi (SUURI PETTYMYS, säälittävän pienikokoinen.)
Ranskiskaavoja kolmessa eri mallissa
Kynsiharja
Pinkkiä kangasmateriaalia kynsille.
( Kuva rupesi v**********n, siksi teksti on tuossa vähän tyhmästi)
Kaupanpäälliset, glitterit!

Kiitos paljon tuotteista Mirsu!

BTW
Mun geelikynsissä on nyt tapahtunut muutoksia. Oon lisännyt niihin pientä kuviointia. En halunnut pistää niitä tähän samaan postaukseen, joten huomenna tulee uusi kirjoitus sitten niistä. :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Glittergeelikynnet

Viime geelikynnet pysyi mulla about viikon ja sen jälkeen pikkurillin kynsi irtosi. Tein sitten teon mitä ei saisi tehdä, eli revein muut kynnet myöskin. Tuloksena omaa kynttä lähti hieman mukana, mutta se oli kyllä odotettavissa ennen kuin niitä rupesin repimään. Tietenkin ennen repimistä liuotin kynsiä hetken asetonissa, sillä sen pitäisi syövyttää geeliä. 

Annoin kynsien levätä muutaman päivän ja aloin sitten tekemään uusia geelikynsiä. Onnistuin mielestäni huomattavasti paremmin kun viime kerralla. Geeliä ei levinnyt kynsinauhoille ja niin sanottu C-kaaren tekeminen kynnelle onnistui paremmin. Vieläkin onnistuin kuluttamaan törkeän paljon aikaa tekemiseen. Suunnilleen saman verran kuin viimeksikin. Tällä kertaa tein kynsistä pidemmät ja jätin muodon neliskanttiksi päistä, enkä viilannut mitään pyöreää kummallista muotoa niinkuin viimeksi. Saattaa olla, teen jonkun pienen lakkauksen vielä kynsiin myöhemmin. Koitan viihtyä näillä ainakin muutan päivän ennen kun rupean lakkaamaan mitään kuvioita. Ainut huono puoli näissä kynsissä on käytännöllisyys. Esim. näppäimillä kirjoittaminen sormenpäillä on mahdotonta ja pienien tavaroiden nostaminen pinnoilta tuottaa vaikeuksia.

Ps. Huomatkaahan kuvien laatu! Uusi kamera tuli kyllä tarpeeseen.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Geelikynnet

Ihan huippuu mun geelipaketti on vihdoin tullu! Tai no, itseasiassa se tuli jo toissapäivänä. Eilen pääsin sitten kokeilemaan ja tein itselleni ensimmäiset geelikynnet. Mun tuurilla kaikki ohjeet oli saksaks, mutta selvisin kuitenkin netistä löydetyillä ohjeilla. Geelikynsien teko oli mulle odotettua vaikeampaa. Yritin tehdä kaiken tismalleen oikein ja sen takia aikaa meni noihin kynsiin 8 ja puoli tuntia. Kyllä... Järkyttävät kahdeksan tuntia. Aloitin kuudelta illalla ja olin puoli 3 yöllä valmis. Hieman meinasin olla jo itku silmässä, että ehtiikö aamu tulla vastaan. Noh, selvittiin sitten siitäkin. Lopputulos ei todellakaan ole mikään paras. Virheitä löytyy sieltä sun täältä eikä muotokaan ole paras mahdollinen. Pistetään ensikertalaisen piikkiin.


Mitä ootte mieltä mun
 ensimmäisistä itsetehdyistä geelikynsistä? :)

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tähdenlento

Vesimarmorointi postauksen tekeminen on vielä vaiheessa. Kyseinen juttu olikin vaikeampaa mitä osasin odottaa, joten siihen menee hieman aikaa. Mutta nyt julkaisen 2013 vuoden ensimmäiset kynnet! Hetken mietein pistänkö tätä kuvaa tänne ollenkaan, koska en ollut kovin tyytyväinen tulokseen. Onnistuin sotkemaan päällyslakalla hileitä vääriin paikkoihin ja muutama ilmakuplakin löytyy sieltä sun täältä. 

FAIL OR NOT?
Mavala - Ridge-Filler 
 Lumene Natural Code - Trouble Maker 33

lauantai 5. tammikuuta 2013

Glitterit & Gallup

HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013!

Onko siitä tosiaan melkein viikko, kun viimeks päivitin mun blogin? Huhhuh, no siihen on kyllä ollu syynsä.  Ensinnäkin oon potenu kovaa masennusta katkenneesta peukalon kynnestä. Sen petturin takia jouduin sitten lyhentämään muitakin kynsiä. Damned! Ja toinen syy on ollu se, että oon odottanu ihan himona mun glittereitä niin halusin päästä niillä sotkemaan kynteni. Tilasin ne siis muutama päivä sitten nettikirppikseltä, josta sain ne hieman halvemmalla, mitä normaalisti olisi tullut maksamaan. Pari pv sitten ne tuli postissa ja ihan tyytyväisin mielin sotkin niillä ympäri taloa. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Äänestys päättyi eilen yöllä. 

Voittajaksi suoriutui vesimarmorointi! Toiseksi ranskalainen manikyyri ja viimeiseksi konad-leimasin. Yritän toteuttaa postauksen mahdollisimman pian.

Kuulin myös hyviä uutisia mun geelipaketista. Eilen se on lähtenyt tulemaan tänne päin! Jo oli aikakin.